Kohti pelkoa ja sen yli – Altistamisesta apua hypopelkoihin

Puun ja kuoren välissä -juttusarja hypopelosta #osa 5

Kuten juttusarjan aiemmissa osissa olemme havainneet, ei itse hypoglykemian pelkääminen välttämättä ole sellaisenaan ongelmallista ja se voi olla jopa aivan normaalia. Ongelmaksi tuleekin monesti itse pelon sijaan pikemmin suhteemme tuohon tunteeseen ja sen aikaansaama toiminta. Välttäminen ja tunteen nopeasti sammuttavien keinojen koukkuun jääminen voikin hankaloittaa elämää ja omahoitoa. Hypoglykemiapeloista kärsivällä tällainen nopea keino voi olla esimerkiksi hypoevään nauttiminen silloin kun pelko viriää, riippumatta siitä, mitä tasoa verensokerit ovat.

Me ihmiset tarvitsemme nopeitakin konsteja tunteidemme kanssa toimimiseen. Sinun ei siis tarvitse soimata itseäsi siitä, jos nostatat verensokereitasi vaikkapa hypopelon ajamana. Meistä jokainen toimii parhaansa mukaan niissä olosuhteissa, missä on ja niillä edellytyksillä, mitkä siinä hetkessä ovat. Jokainen diabeetikko tietää, että diabeteksen yhdistäminen elämän vaihtuviin tilanteisiin vaatii toisinaan kompromisseja. Aina ei ole voimavaroja kohdata haasteita tai tunteita, joita diabetes elämään tuo tai hoitaa itseä optimaalisten ihanteiden mukaan. Ja se on ok. Diabetes on sinun sairautesi, jonka kanssa sinä elät. Diabetes ei ole koko elämäsi ja on ymmärrettävää, että prioriteetit voivat välillä vaihtua ja joudut laskemaan rimaa hoitotasapainon osalta toisinaan.

Pelon tunteen yhteydessä nopeat ratkaisut vakauttavat olotilaa ja turvaavat toimintakykyä ja hallinnantunnetta, joiden säilyttämisen kokemus on myös tärkeätä. Se, että hypopelon tullen nostatat sokereitasi on siis oikeastaan neuvokasta toimintaa, jolla pyrit kontrolloimaan ja hallitsemaan riskejä. Teet juuri sitä, mitä sinut on opetettu tekemään – eli hallitsemaan ja selviytymään. Siinä ei ole mitään pahaa. Jos toimintasi tuo mukanaan muita riskejä, koet sen ahdistavana ja pelko alkaa hallita, voi kuitenkin olla paikallaan miettiä, mitä muuta sille voi tehdä.

Pelko-oireisten kanssa yksi hyvin yleisesti käytetty psykologinen hoitomuoto on altistaminen, joka voi olla hypoglykemiapeloista kärsiville hallitusti toteutettuna oivallinen hoitomuoto erityisesti silloin, kun hypoglykemiapelko on korostunutta, mutta riskit hypoille menemiseen ovat vähäiset. Altistamisella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että hypopelkoa laukaisevien tekijöiden välttämisen sijaan opetellaan sietämään matalien verensokerien pelkoa ja hieman matalampaa verensokeritasoa ilman välttämiskäyttäytymistä (eli verensokereiden nostattamista syömällä tai välttämättä pelkoa aiheuttavia paikkoja tai toimintaa). Toimitaan siis juuri toisin, kuin mihin pelon tunne houkuttelee.

Yksinkertaisimmillaan itsen altistaminen pelon tunteelle, on hidastamista sen äärelle, tunteen vastaanottamista, hyväksymistä, tunteeseen liittyvien oireiden sietämistä ja kaiken tämän tekemistä pidättäytyen pelon tunteen poistamiseen tähtäävistä toimista. Altistaminen voi olla myös pelkoa aiheuttavien paikkojen ja tilanteiden vähitellen tapahtuvaa lähestymistä. Hypopelkoisella se voi olla liikunnan varovaista lisäämistä tai esimerkiksi kyläilemiseen ja yksinolemiseen totuttelemista jos ne ovat tuntuneet hankalalle.

Jos hypo alkaa pelottaa, mutta huomaat että tilanne ei välttämättä ole vielä akuutti tai kiireesti vaadi sinulta toimintaa, voit hetken aikaa pyrkiä seuraamaan tilannetta tekemättä pelon tunteelle tai verensokereille mitään. Optimaalista olisi, että diabeetikko pystyisi tekemään verensokereihinsa ja omahoitoonsa liittyen päätöksiä mahdollisimman pitkälti tietoisen harkinnan kautta. Lopputulos saattaa olla silti sama ja tulee tarttuuneeksi hypoevääseen, mutta on tärkeätä, että päätös on sinun, eikä yksin tunteidesi. Tunteista on kyllä usein oiva apu päätöksenteossa, mutta jos ne ovat kovin hallitsevia, käy helposti niin, että ne tuovat mukanaan muita ongelmia. Olennaista ei kuitenkaan ole se, “ratkeatko” hypoevääseen lopulta, vaan se että pienin askelin pidennät taukoa tunteen ilmenemisen ja hypoevääseen tarttumisen välissä silloin, kun siihen on mahdollisuus.

Altistamisessa on tärkeätä muistaa muutama seikka, jotta se voi toimia ja on turvallista sekä psyykkisesti että fyysisesti:

1.

Mittaustieto ja tilannearvio ensin

Pelon viritessä ja mahdollisten hypotuntemusten tullen, pyri selvittämään onko kyseessä todellinen hypon vaara, “väärä hälytys” vai paniikkioire. Jotta altistaminen on turvallista, tulee hypopelkoisen kiinnittää huomiota pelon yhteydessä esiintyvien oireiden alkuperään. Hypotuntemukset sekä pelko- ja paniikkioireet muistuttavat toisiaan, mikä tekee pitkälle edenneen hypopelon purkamisesta haasteellista. Koska altistaminen perustuu siihen, että pidättäydytään reagoimasta ahdistukseen omalla toiminnalla (esimerkiksi viivyttämällä hypoevääseen tarttumista), on äärimmäisen tärkeätä tietää missä omat verensokerit menevät. Jos kyseessä on todellinen hypoglykemiatilanne, on myös pelko aiheellinen ja tilanteeseen on reagoitava.

2.

Älä yritä selviytyä yksin

Lievästä hypopelosta kärsivä voi suunnitella jopa itse itselleen altistushoitonsa, kunhan omaa riittävän tietotaidon diabeteksestaan ja on perehtynyt aiheeseen riittävästi. Itse asiassa jokainen ihminen on altistanut itseään ahdistuksen tunteita aiheuttaville asioille elämässään kohdatessaan jännittäviä, epämukavia tai jopa pelottavia tilanteita niiden välttämisen sijaan. Tavallisia altistamiskokemuksia voivat olla esimerkiksi erilaiset elämän varrella kohdatut jännittävät esiintymistilanteet. Suositeltavaa on kuitenkin konsultoida diabetespsykologia sekä diabeteksen hoidosta vastaavaa diabetologia tai diabeteshoitajaa erityisesti, jos verensokerisi ovat olleet pitkään koholla, olet epävarma sitä miten kauan uskallat tilannetta seurata, pelko-oireilusi on erityisen voimakasta, sinulla on ollut vakavia hypoja tai niitä on ollut paljon. Näin varmistut siitä, että saat riittävät toimintaohjeet ja turvallisen hoitosuunnitelman.

3.

Maltti on valttia

Hypopelkojen kanssa työskentelemisessä hyvä on aloittaa akuuteimman tilanteen ja henkisen ahdingon vakauttamisella, tilanteen kartoittamisella ja asialliseen hypoglykemiatietoon tutustumalla. Oikea ajankohta altistamisen aloittamiselle on silloin, kun on saavutettu riittävä ymmärrys hypopelkoon johtaneista syistä, tietoa tunteiden ja verensokereiden vaikutuksista toisiinsa, keinoja itsen rauhoitteluun ja ennen kaikkea on herännyt halukkuus muutokseen. Altistamisessa suurimmat virheet tehdään siinä, että se aloitetaan liian aikaisessa vaiheessa, eikä sitä suunnitella riittävästi. Toinen tavallinen virhe on, että edetään liian suurin harppauksin, jolloin altistaminen epäonnistuu ja vahvistaa pelkoa. Altistushoidon teho perustuu riittävän hitaaseen tahtiin etenemiseen, jolloin tilanne pysyy sietokyvyn rajoissa ja mahdollistaa onnistumisen kokemuksia. Tavoittele pieniä muutoksia kerralla myös verensokereissa. Jos hypopelkosi on ajanut verensokerit korkealle ja ne ovat olleet siellä pitkään, voi olla elimistölle olla sitä paitsi haitallista korjata tilanne kertarysäyksellä.

4.

Valmistautuminen ja suunnittelu saattaa jo puolimatkaan

Perehdy hypoglykemiaa koskevaan tietoon ja omaan pelkoosi

Lue asiallista tietoa hypoglykemiasta, sen pelkäämisestä, verensokereiden käyttäytymisestä ja pyri tunnistamaan, miten pelko-oireilusi ilmenee. Millaisia oireita, ajatuksia ja tunteita pelkoosi liittyy? Missä tilanteissa pelkäät, mitä pelko saa sinut tekemään? Miten haluaisit asioiden olevan? Tämän ongelman ilmiasun tutkiminen auttaa sinua asettamaan itsellesi tavoitteita. Jos esimerkiksi pelkosi aikaansaa pakonomaista tai liiallista verensokerien mittaamista, voi olla paikallaan pohtia miten voisi jatkossa rajata verensokerimittauksia, mutta turvata riittävä mittaustieto. Kaikille hypopelkojen kanssa kamppaileville verensokerimittaukset eivät muodostu ongelmaksi. On siis tärkeätä, että tunnistat, miten pelko ilmenee juuri sinun kohdallasi.

Opettele tunnistamaan tunteiden vaikutuksia kehoon, mieleen ja verensokereihin

Apuna tässä voivat olla erilaiset tietoisuustaitoharjoitukset, tunnepäiväkirjan pitäminen ja vertaileminen verensokereista saatuun mittaustietoon. Apua voit saada tämän juttusarjan toisesta ja kolmannesta osasta.

Kysy tarvittaessa neuvoa ammattilaiselta.

Sinua saattaa helpottaa jos voit jakaa vastuuta tilannearviosta jonkun kanssa. Selvitä esimerkiksi diabetologilta tai diabeteshoitajalta, miten pitkään millaisessakin tilanteessa verensokereiden laskemista voi turvallisesti seurata puuttumatta siihen. Saatat myös tarvita tukea insuliinimäärien suhteuttamisessa vähitellen muuttuvaan hoitotasapainoon.

Mieti etukäteen, millaisia keinoja sinulla on käytettävissäsi itsesi rauhoitteluun

Itseään voi rauhoitella monin eri keinoin. Myötätuntoinen puhe itseä kohtaan ja hengitysharjoitteet voivat auttaa. Hengittämisessä paniikki usein saa aikaan ylihengittämistä ja hyperventilointia, jotka edelleen aikaansaavat helposti hypotuntemuksia muistuttavia kehollisia oireita. Keskittyessäsi uloshengityksen jälkeiseen taukoon (joka usein ylihengittäessä puuttuu) voit saada itseäsi rauhoitettua kehollisesti. Joskus katastrofiajatuksia saa pysäytettyä myös pesemällä kasvot kylmällä vedell tai keskittyessä maadoittamaan kehoaan. Maadoittaminen tarkoittaa keskittymistä niihin kehon osiin, jotka ovat kosketuksissa ympäristöön. Tämä tarkoittaa tietoiseksi tulemista siitä, miten jalat ovat maata vasten tai miltä tuntuu istua koko painollaan tuolilla. Itseään voi rauhoittaa myös muistuttamalla itseään siitä, että tunteet tulevat ja menevät, myös pelko siis voi laantua vaikkei siltä tuntuisi.

Tee lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelma

Jaa pelkoa aiheuttavat asiat, tilanteet ja vaikkapa verensokeriarvot helpoimmasta vaikeimpaan ja aloita helpoimmasta. Päätä etukäteen, miten kauan tai mihin verensokeriarvoon saakka pyrit viivyttelemään. Voit vähitellen lisätä aikaa ja tiputtaa verensokeriarvoa, jolla lähdet toimimaan. Tee myös pitkän aikavälin suunnitelma ja pidä huolta, että et yritä saavuttaa päämäärääsi liian nopeasti. Voit myös joutua muuttamaan suunnitelmaasi, sillä vähitellen edetessäsi opit uutta itsestäsi, reaktioistasi ja sietokyvystäsi.

Pyydä läheistä tueksi ja kerro hänelle suunnitelmastasi

Voit myös pyytää läheistäsi avuksesi ja ohjeistaa häntä etukäteen siitä, miten toivot hänen toimivan. Läheisen läsnäolo pelkoa kohdatessa voi tuoda turvaa ja hän voi tarvittaessa toimia jos sattusitkin tekemään virhearvion.

Pelkojen tutkiminen ja työstäminen on matka itsen äärelle

Altistamisen rinnalla pelon merkityksiä on hyödyllistä pohtia. Tunne on kuin palovaroitin, joka hälyttää havaitessaan savua. Savu ei kuitenkaan automaattisesti kerro tulipalosta. Tunnereaktiomme eivät pysty erottelemaan sitä, tuleeko tämän vertauskuvan “savu” tulipalosta vai uuninpohjalle kärähtäneestä ruoasta. Kun pelon tunne hälyttää, ei siis aina välttämättä ole tarvetta lähteä toimimaan. Emmehän soita palokuntaakaan automaattisesti palovaroittimen soidessa. Tarkistamme ensin hälytyksen aiheellisuuden ja tutkimme, mistä hälytys tulee. Usein on niinkin, että reagoimme tunteillamme paljon muuhunkin kuin vain ulkoisiin realiteetteihin. Pelkoon voikin liittyä monet asiat, muistot ja altistavat tekijät, joista esimerkkejä olet jo saattanut lukea juttusarjan neljännestä osasta.

Hypopelkoa ei siis kannata vain välttää tai tyytyä altistamaan itsensä siitä ulos. On tärkeätä pysähtyä myös pohtimaan pelon taustalla vaikuttavia juurisyitä, joita voivat olla esimerkiksi itsen ja oman sairauden häpeäminen tai vaikkapa vaikeat työstämättä jääneet traumaattiset kokemukset.

Pelkojen kanssa eläminen ja oleminen on toisinaan todella kamalaa, mutta parhaimmillaan se voi auttaa myös tuntemaan itseään paremmin. Vaikka olen tässä kirjoituksessa kuvannut erilaisia keinoja hypopelkojen voittamiseen, haluan todeta etteivät omien tunteiden kanssa tutuksi tuleminen, ja itsetuntemuksen kehittäminen ole mitään suorituksia. Kyse on elämänmittaisesta matkasta, jossa välillä otetaan askelia eteen, välillä sivulle ja joskus taaksekin päin. Haluan korostaa, että tämä matka ei ole tarkoitettu yksin kuljettavaksi. Jos koet, että diabetekseen liittyvät tunteet kuormittavat sinua liiaksi, hae rohkeasti apua. Älä jää yksin pelkojesi kanssa. Riittävän tiiviit kontrollikäynnit, puhelintuki ja moniammatillinen hoito, jossa on mukana perinteisen diabetestiimin lisäksi myös diabetespsykologi, voi tuoda turvaa työskenneltäessä pelkojen kanssa. Ennen kaikkea muista, että tilanteesi voi helpottaa.

“Järkeilen itselleni puhtaalla matikalla, onko mahdollista joutua vakavan hypon kouriin. Muistutan itseäni siitä, mikä on oikeasti matala arvo ja siitä että tarvittaessa saan apua muilta ihmisiltä. Muistutan itseäni myös siitä kaikesta tiedosta ja työkaluistta mitä minulla tässä sairaudestani on. Olen oikeasti itse paras apu ja hoitaja itselleni. Hypoevästä otettuani hengittelen ja hoen itselleni: ‘kyllä ne sieltä nousee, odota ihan rauhassa 15minuuttia, kaikki hyvin’. Enää tilanteeni ei ole yhtä paha.”

Nainen, 38-vuotta

______________________________________________________________________________

Puun ja Kuoren Välissä -juttusarja hypopeloista päättyy. Lämmin kiitos kaikille tämän juttusarjan kirjoittamiseen osallistuneille ja kokemuksiaan minulle lähettäneille! <3 Toivottavasti kirjoitukset osuivat kohtaansa.